Meistä

Baileydream's kennelin takana häärin minä, Suvi Vesterinen, taustajoukkoinaan aviomies Mikko sekä kaksi lastamme.
Kennelnimi Baileydream's on perustettu vuonna 2012. Intohimoni spitzeihin syttyi heti vuonna 1997 saatuani ensimmäisen mittelini, jonka jälkeen väki alkoikin hiljalleen lisääntyä vuodesta 2005 eteenpäin. Tällä hetkellä omistuksessani on kymmenkunta koiraa, joista 4 asuu kotona luonani.
Koiraharrastajana olen suht aktiivinen ja elämäni pyöriikin hyvin pitkälti työn, kodin ja koirien keskellä. Koirat ovat minulle todella tärkeitä ja menevätkin monesti muiden menojen edelle. Kävin kasvattajan peruskurssin vuonna 2008, olen seurannut sivusta toisten kasvattajien toimintaa, sekä käyn koirieni kanssa aktiivisesti näyttelyissä. Olen myös suorittanut Suomen kennelliiton kehätoimitsija-kurssin, joten minua saattaa nähdä myös näyttelyissä työn merkeissä. Kotona koirien kanssa harrastamme oikeastaan vain lenkkeilyä. Aikaisemmin kävimme myös James-mittelin kanssa agilityssä, mutta tällä hetkellä omakotitalo työ-, perhe- ja koira-arkineen pitää sen verran kiireisenä, että se jäi.
Pyrin kasvattamaan terveitä, rodunmukaisia ja hyväluonteisia klein- sekä mittelspitzejä, pääsääntöisesti muun värisiä. Yhdistelmiä miettiessäni koitan tasapainottaa koirien virheitä miettimällä ja katsomalla kuvista/luonnossa niiden silhuetteja vierekkäin. Tämän lisäksi valintoihini vaikuttavat muunmuassa koiran luonne, terveys ja liikkuminen. Kompromissejä joutuu tekemään aina, täydellistä ja riskitöntä yhdistelmää ei olekaan. Moni sijoituskoira on jäänyt käyttämättä laadun puutteen takia, mutta onneksi joukossa on välillä joitain valon pilkahduksiakin.
Olen kiinnostunut kasvattieni kuulumisista läpi elämän ja mikäli perheet eivät oma-alotteisesti laita koirista kuulumisia, monesti kyselen niiden perään, jotta välit pysyvät avoimina.
Kasvatin omistajien kertomaa
"Sijoituskoiran kanssa on ollut turvallista, opastat tarvittaessa ja toisaalta myös luotat. Mutkaton "yhteishuoltajuus". "
" Aktiivinen, ripeä ja huolehtivainen. "
" Rehellinen, annat heti ensi kättelyssä realistisen kuvan rodusta, myös ne negatiiviset rodun ominaisuudet. Sitoutunut, vastuullinen. Aina olen saanut ripeästi vastauksen kysymyksiini tai muuhun jos olen tarvinnut. Arvostat terveyttä ja rodunomaisuutta kasvatustyössäsi. Voisin jatkaa tätä listaa, mutta muutamalla sanalla, jotka olen jo lukuisat kerrat sanonut: Olet kasvattaja suurella sydämellä. "
" Lyhyesti ja ytimekkäästi: välittävä, kasvattajana olet kiinnostunut pennun ja pennun uuden perheen kuulumisista. "
" Aina tukena. <3"
"Suvi on välittävä, vastuullinen ja aito ihminen, johon on helppo olla yhteydessä. Suvi on juuri sellainen kuin jokaisen kasvattajan pitäisi olla. <3"
"Suvi on rehellinen, aito ja vastuuntuntoinen, opastaa, neuvoo ja muistuttaa. Oli turvallista olla sijoituskoiran omistaja, huolehti asioista ja aikatauluista. On luotettava ja ammattitaitoinen kasvattaja, järki edellä menevä. Olen kiitollinen siitä, että luotti minulle sijoituskoiran."
